we communicate without any style

Nyt on ollut vähän kiirettä niin on ollut blogin saralla vähän hiljaisempaa. Nyt onkin sitten taas aikaa päivitellä. Taustoihin palaan myöhemmin. Nyt ei vaan jaksa.

Herra X veti herneet nenään viime yönä jostain ihan tyhjästä ja rupesi kiukkuamaan. Lähdin siitä sitten vain nukkumaan enkä lähtenyt riitelemään. Hyvä minä!! Nyt odottelen kiltisti anteeksipyyntöä ja että päästään selvittämään tuo asia kokonaan että ei jää sitten mieliin muhimaan.

X:llä on allergiat nyt päällä niin ahdistuu ihan tyhjistä ja käsittää asioita ihan väärin, taustalla on myös muitakin asioita joista tarkemmin sitten myöhemmin. Minä taas tempperamenttisena ihmisenä annan hyvin herkästi takaisin samalla mitalla, mikä taas provosoi X:ää entisestään. Sitten puhkeaakin jo täysi sota päälle. X heittelee tavaroita ja riehuu ja minä huudan ja kiroilen takaisin. Ja nämä riidat kun saavat yleensä alkunsa ihan typeristä pikkujutuista ja väärinkäsityksistä. Itse en jaksa enää koko aikaa riidellä joten olen sitten pikkuhiljaa oppinut tukkimaan turpani siinä vaiheessa kun X rupee angstaamaan. Myöhemmin sitten yleensä tulee katuvainen ja anteeksi pyytelevä miekkonen viereen halaamaan ja asiat saadaan sitten selvitettyä ihan rauhassa keskustellen. Näin säästytään myös lapsellisilta "jätä mut sitten!"-rutinoilta. Yleensä tämä kommentti tulee X:ltä vastaukseksi minun "mä en jaksa tätä enää"-angstailuun kun X rupeaa panikoimaan. Jostain syystä X ilmentää sitä paniikkiaan pahentamalla vain tilannetta pysymällä ilkenä ja muuttumalla välinpitämättömäksi.

Eli säästytään molemmat paljolta mielipahalta, kun jätän X:n kusipää-hetket huomiotta. Asiat voidaan sitten jälkikäteen, kummankin ollessa rauhallinen, selvittää ihan asiallisesti keskustellen.

En minä kuitenkaan aio suuttumista kokonaan lopettaa. Jos aihetta ihan oikeasti on niin kyllä X saa kuulla kunniansa saman tien. Ei siinä jäädä mitään rauhoittumista odottelemaan. Turhista pikkujutuista ei kuitenkaan jaksa riidellä.