Parisuhdestatus:

In a relationship.

tiistai 21. huhtikuuta 2009

a complete history of my sexlife volume 2

Seksielämäni kartoitus jatkuu...

-Tähän kuuluisi väliin vielä yksi poikanen mutta koska tämä ihminen on minulle niin erityinen ja tärkeä haluan pyhittää hänestä kertomiseen myöhemmin ihan oman merkintänsä. Kyseessä on ihastuttavan vihastuttava nykyinen avomieheni. Kutsukaamme häntä nyt paremman puutteessa Herra X:ksi. Häneen palaamme myöhemmin.-


Naapurinpoika
asui nimensä mukaisesti naapurissani lyhyen aikaa ollessani itse ulkomailla reissaamassa. Ystävystyimme ja vietimme paljon aikaa yhdessä. Tunsimme vetoa toisiamme kohtaan ja pidimme hauskaa. Kävelimme rannalla, pesimme pojan autoa. Perushengailua ja hauskanpitoa. Naapurinpojalle sitten lopulta ihan oikeasti virallisesti menetin neitsyyteni. (Itse en enää kylläkään osannut pitää itseäni neitsyenä vaikka itse yhdyntää en ollutkaan kokenut, en ollut enää yysisesti neitsyt ja sen verran olin asioista mielenkiinnosta ottanut selvää, tutustunut itseeni ja vastakkaiseen sukupuoleen. että ei vaan tuntunut mitenkään neitsyeltä.) Naapurinpojalle en huomannut asiasta mainita eikä minusta mitään sellaista huomannutkaan. Olin oppinut jo aikoja sitten nauttimaan seksistä, joskin eri muodossa, joten nytkään ei tapahtunut varsinaisesti mitään uutta tai yllättävää. Tuntui vain aiempaa...täydemmältä. En halunnut vaihto-oppilas vuoteni aikana ihastua tai rakastua keneenkään joten seurustelu ei tullut kysymykseenkään. Naapurinpojan kanssa olimme "friends with benefits". "Fuckbuddies". Viihdyimme oikeasti toistemme seurassa ja meillä oli kivaa. Naapurinpoika oli oikein taitava rakastaja ja suutelija. Mikään ei ollut turhan vakavaa, vaan välimme olivat leikkisät ja kiusoittelevat. Pelkkää seksiä suhteemme ei todellakaan ollut. Naapurinpoika oli ensimmäinen jolta sain suuseksiä ja hän olikin siinä hommassa aivan järisyttävän taitava. Edelleen pidämme yhteyttä aina kun osumme samaan aikaan koneelle ja muistelen häntä lämmöllä. Mahdollisesti vielä joskus tapaamme. Näillä näkymin tosin ihan vain ystävinä.

Mr. One-Time on ainoa ihan puhdas yhdenillanjuttuni johon minulla ei ole enää mitään sen kummempia siteitä. Ei ole yhteisiä kavereita niin kuin Mr. Egon kanssa valitettavasti on. En edes muista kyseisen henkilön nimeä. Olin juuri täyttänyt 17 ja olin "garage-bileissä." Meitä istui yksi saksalainen kundi, minua vuotta nuorempi poika, tämän 19vuotias isosisko ja tämän kaverit autotallissa litkien kuka mitäkin alkoholipitoista juomaa. Siinä sitten porukka pikkuhiljaa kaikkosi, oltiin kaikki avoimesti juteltu ja tutustuttu toisiimme. Lopulta jäljellä oli vain minä, tämä 19vuotias tyttö ja tämän kaksi kaveripoikaa. Ensin edeltä menivät tytön huoneeseen missä minäkin niihin aikoihin majailin ja minä jäin jäljelle jääneen pojan kanssa juttelemaan ja vähän pusuttelemaankin. Vähän ajan päästä menimme sitten perästä nukkumaan vaikka edeltä menneillä olikin hommat vielä kesken. Tai no "nukkumaan". Otettiin sitten ihan mielellään mallia muista. Ilta oli oikein mukava, Mr. One-Time oli myöskin hyvin mukava mutta ei sitten kuitenkaan jäänyt ihan niin hyvin mieleen kuin se itse tilanne ja ilta muuten.

Tähän päättyy nytten tämä voluumi seksuaalisesta historiastani. Pari tapausta on vielä mutta niihin palaan sitten myöhemmin. Ajallisesti ja loogisesti kun seuraavaksi tulee tarinaa tuosta Herra X:stäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti