*flirtflirt* ;)

Tuli lueskeltua jotain nettikeskustelua jossa väiteltiin vaihteeksi flirttailun rajoista parisuhteessa. Mikä on viatonta flirttiä ja mikä menee sitten yli?

Omasta mielestäni tietynlainen flirtti kuuluu ihan jokapäiväisiin sosiaalisiin tilanteisiin, ainakin omalla kohdalla, eikä sitä välttämättä edes tiedosta tapahtuvan. Itselläni tuo kuuluu osana työtäni, joskin puhtaasti sosiaalisena flirttinä, pokailutyylinen flirttailu siitä on kaukana. Oli se sitten oikeasti pokailumielessä tai sitten vain ns. viattomasti hetken jännitystä hakiessa.

Työskentelen baarissa, ja tärkeänä osana asiakaspalvelua on olla avoimen ystävällinen. Tähän kuuluu ystävällinen hymyily, silmiin katsominen, vitsailu ja naureskelu. Tietyissä tilanteissa myös kiusoittelu. Ja näin toimitaan riippumatta asiakkaan iästä tai sukupuolesta.
Flirttailun tunnusmerkit nuo täyttävät, tosin koska flirttailu on yleisesti mielletty seksuaalisemmaksi, pokailuun ja muuhun vastaavaan liittyväksi toiminnaksi, kuitenkaan en minäkään tuota puhtaasti viatonta, arkipäiväistä flirttiä varsinaiseksi flirtiksi suostu mieltämään. Vaikkakin se pohjimmiltaan on juuri sitä ja osa jokapäiväistä kanssakäymistämme.

Sitten päästäänkin siihen varsinaiseen, tiedostettuun flirttailuun. Motiivina voi olla kohteen kanssa tutustuminen, jatkoille pääseminen, oman itsetunnon kohotus, baarissa ilmaisten juomien saaminen, taikka ihan vaan hetken jännityksen tai seikkailuntunteen saavuttaminen. Parisuhteessa jokainen tietenkin sopii omat sääntönsä siitä mikä on omassa suhteessa sallittua ja mikä ei. Aiemmissa suhteissa olen ollut toisinaan aika flirtti, ja se on liittynyt ihan tasan siihen että halusi pitää hetken hauskaa tai ehkä jopa tutustua, vaikkakaan mihinkään pettämiseksi luokiteltavaan se ei johtanutkaan. Kuitenkaan flirtti ei ollut mitään täysin viatonta vaikka kovasti sitä semmoiseksi väitti. Noissa suhteissa ei minua myöskään olisi voinut vähempää kiinnostaa vaikka suhteen toinen osapuoli olisi toiminut samalla tavalla,tai tiettyyn pisteeseen asti jopa rajumminkin. Nyt kuitenkin, kun olen hyvässä suhteessa missä mies tuntuu oikeasti oikealta ja suhteessa vallitsee molemminpuolinen rakkaus ja kunnioitus, mieleenkään ei tulisi flirttailemalla flirttailla ulkopuolisten ihmisten kanssa. Ei muka viattomasti ilmaisia juomia kerjäten, saati sitten pyrkiä jonkun juttusille flirtti päällä. Ei ole yksinkertaisesti tarvetta. Tuo nykyinen riittää minulle ja suhteessa on ainakin toistaiseksi riittävästi hauskanpitoa ja jännitystä, ei sitä tarvitse muualta hakea. Mies tuntee itse samoin, eikä haluaisi että painelisin muualla muille lirkutellen. Ja nykyään muuten kirpaisee jos kuvittelen miehen avoimesti flirttailemassa muille.

Lainkaan en tuomitse muita, joilla suhtautuminen flirttailuun menee kenties erilailla. Onhan minunkin asennoituminen ollut ennen aivan erilainen. Aiemmin harrastin mieluummin avoimia suhteita, kuin sitouduin yhteen henkilöön. Nyt kuitenkin, ainakin toistaiseksi, tilanne on se että tämän miehen haluan kokonaan itselleni, ja antaa itseni kokonaan hänelle.

Laadukas parisuhde, laadukas seksielämä?

Anonyyminä kirjoittelussa on se hyvä puoli että voi ääneen pohtia näitä henkilökohtaisempiakin juttuja.

Herra X:n kanssa seksielämä oli aika kehnoa. Seksuaalivietit ei sopineet laisinkaan yhteen, tässä tapauksessa niin päin että mies pihtasi toisinaan ihan kuukausitolkulla. Silloin harvoin kun sitä seksiä sitten herui, niin ei se mitään tajunnan räjäyttävää ollut, mies tuppasi huolehtimaan vain omasta nautinnostaan ja jos itse halusin yhdynnästä saada niin jouduin siihen itseni ihan itse psyykkaamaan. Siinä olikin haastetta kerrakseen, varsinkin kun eivät nuo sessiot kauaa edes kestäneet. Toisaalta ihmekkö tuo, pitkän tauon jälkeen ja kun ei se edes runkannut välissä. (Olisikin, mutta kun ei.) Kaikkein karmeimpana on mieleen jäänyt tilanne kun olin parin kuukauden hiljaiselon jälkeen yrittänyt vaivihkaa tunnustella että josko sitä toista haluttaisi, ja tulin jälleen kerran torjutuksi. Siinä sitten niitä kaikkia torjutuksi tulemisesta johtuvia pahoja fiiliksiä nieleskellessäni muuttikin Herra X mieltään ja halusikin sitä pesää sittenkin. Ei mitään esileikkejä vaan nopeasti vaan pukille, huohotti että haluaa nyt tulla mutta lupaili hoitelevansa minunkin tarpeeni sitten sen jälkeen. Ja vitut. Äijä kun sai niin ei muuta kun nukkumaan. Vastalauseeseeni murahti jotain anteeksipyynnön tapaista välinpitämättömällä asenteella.

Tuohon kun lisää vielä kamalan häveliäisyyden miehen puolelta mikä esti minkäänlaisen uuden kokeilemisen niin eipä ollut halut tasapainossa sitten lainkaan. Tosin kuten ihan ensimmäisistä viesteistäni on saanut lukea, ei se suhde muutenkaan hyvällä tolalla ollut.

Kun siitä sitten vihdoinkin älysi lähteä niin parantui niin seksielämänlaatu kuin elämänlaatu ihan ylipäänsäkkin. Jonkin aikaa tuli nauttia sinkkuudesta ja muutamasta säädöstä ja nyt on vihdoin löytynyt mies joka tyydyttää kaikki ne tarpeet mitkä silloin jäi tyydyttämättä. Meillä seksihalut menee just eikä melkein yksiin, ja kokeilunhaluisuuskin on tasapainossa. Tuo mies myöskin sopii muutenkin minulle vallan täydellisesti, suhde kukoistaa ja vaikka olinkin täysin onnellinen ja tyytyväinen sinkkuna (ja siis ihan aikuisten oikeasti onnellinen) niin jumalauta kun tuo mies kykenee tekemään minut vielä onnellisemmaksi.

Ja se tuen määrä mitä hän minulle tarjoaa on jotain niin valtavaa. Perhepiirissäni tapahtui hiljattaen kuolemantapaus joka sai minut aivan pirstaleiksi. Olisin minä yksinkin varmasti joten kuten asiasta päässyt yli, mutta se apu ja tuki mitä nyt sain tuoreelta seurustelukumppanilta oli korvaamatonta, ja vahvisti suhdetta entisestään. Herra X sen sijaan jätti minut isäni kuoltua selviämään yksin, kipaten omatkin murheensa minun kannettaviksi vaikka tuossa vaiheessa asuttiin yhdessä ja oltiin muka niin hyvässä suhteessa.

Onko siis kovinkin naiivia olettaa että kun on oikeasti hyvässä suhteessa sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa oikeasti sopii yhteen, niin seksikin skulaa? Tosin toimivassa ja rakastavassa suhteessa eteen mahdollisesti tuleva seksitön kausikaan tuskin aiheuttaisi päänvaivaa.

Herra X:n kanssa ollessani keksin kyllä keinoni selvitä, vaikka olisikin oikeastaan pitänyt vain pistää hanskat tiskiin paljon aikaisemmin. Toisaalta oppihan siitä paljon siitä mimmoiseen en enää suostu alistua, ja ei sitä tiedä miten elämä olisi kuljettanut jos oltaisiin erottu aiemmin, olisi saattanut jäädä nykyinen mies tapaamatta.

Hei taas!

Opiskelukiireet alkavat olla takana päin, muutama hassu koe vielä tällä viikolla ja sitten olen VAPAA!!

Viime postauksessani joskus kauan aikaa sitten hehkutin löytämästäni miehestä, ja uskokaa tai älkää mutta edelleen menee loistavasti. Hoyden on ihan rakastunut, ja ihmekkö tuo kun löytää miehen jonka kanssa persoonat ja tulevaisuuden haaveet menevät yksiin. Kerrankin ei seurustelu tunnu vaikealta eikä ajatus sitoumisesta aiheuta pakokauhua. Kaikin puolin mukavasti siis menee!

Läppärini on tietokoneitten taivaissa mistä johtuen en ole päässyt aikoihin päivittelemään mutta nyt yritän ottaa itseäni niskasta kiinni. Yritän jopa kirjoittaa tämän päivän aikana jo kunnolla, nyt pitää kuitenkin valua autolle ja kokeisiin.

2011. Life as we know it has ended.

Opiskelu ja työkiireet ovat vieneet sen verran paljon mehuja että sen jälkeen kun on vielä suorittanut sosiaalisen elämän ylläpitoa, on ollut sula mahdottomuus päivittää kuulumisia tänne.

Nyt on kuitenkin sen verran yllättävä tilanne päällä että se on pakko jakaa niiden satunnaisten henkilöiden kanssa jotka tänne eksyvät.

Vietin uudenvuoden yön töissä. Vuoron aloitettuani sisälle lampsi iso lauma brittiläisiä miehiä joiden joukossa oli yksi harvinaisen kivan näköinen tapaus joka iski silmään samantien. Ei mitenkään hirvittävän pitkä mutta sopiva, tosi kivat silmät vaikken kuollaksenikaan pysty muistamaan simmujen värejä ja vaalea pörröinen kuontalo. Nyt yritän kovasti miettiä päätäni puhki että miksi helvetiksi minä tämän tapauksen nimeän nyt ainakin tämän merkinnän ajaksi, ihan vaan että teksti olisi edes vähän selkeämpää. Hmmmmmm.... Olkoon vaikka.. Äh, ei onnistu.. Mielikuvitus ei nyt laukkaa riittävän kovaa, olkoon sitten vaikka nyt ihan vaan Tyyppi, siksihän rakkaan veljenikin kanssa häntä kutsutaan jutellessamme. (Kyllä, me puhutaan ihastumisista, säädöistä yms pikkuveljeni kanssa. Me ollaan hyvin läheisiä.) No, siirryin aika pian ovelle myymään lippuja sisään aikoville ja jossain vaiheessa tämä Tyyppikin tuli ulos röökitauolle. Vaihdettiin pari sanaa, sitten muutama lisää ja loppujen lopuksi ylisuojelevaisen portsarimme harmistukseksi Tyyppi vietti enemmän aikaa ulkona minulle jutellen kuin sisällä kavereidensa kanssa juhlien. (Awwwws, ihku, söpistely kommenttina voisin todeta että tämä siitä huolimatta että poikarukka oli jättänyt takkinsa kotiin ja hytisteli kylmässä yössä vain ohut paita yläkroppansa suojana.)

Suhteellisen aikaisessa vaiheessa Tyyppi tuli pyytämään puhelinnumeroani ja tavoistani poiketen en edes epäröinyt kun jo raapustelin numeroita paperilapulle, ja kaiken lisäksi vielä koko nimenikin että löytyisin naamakirjastakin. Kaiken varalta otin myös Tyypin nimen ylös siltä varalta että häneltä tuo lappu häviäisi. Ilta kului kuin siivillä ja enää ei harmittanut yhtään että olin joutunut töihin, muuten tuskin tuolla baarissa olisin edes ollut.

Tuon yön jälkeen noin viikkoa myöhemmin tavattiin ennenkuin Tyyppi lähti seuraavana päivänä kotikonnuilleen pariksi viikoksi (ja missä on edelleen). Käytiin tuhlaamassa rahaa kasinolla ja käppäiltiin ympäriinsä jutellen. Kaikki varmasti tietävät sen vaivautuneen fiiliksen mikä tulee aina hetkeä ennen ensisuudelmaa ja muuta läheisempää kontaktia? Ei nyt vain yhtään mitään.. Sitä vaan kasinolla kävellessä jossain vaiheessa painautui toisen kainaloon ikään kuin se olisi maailman luonnollisin asia ja samalla tavalla ne suudelmatkin vaihdettiin. Ja koko ajan oli niin mielettömän hyvä olo kuin vain voi olla.

Ja vaikka olenhan minä toki tässä sinkkuuden aikana kiinnostunut muistakin miekkosistä, niin tämän tilanteen tekee täysin erilaiseksi se että nyt ei ahdista ollenkaan se että kundilta tulee viestejä missä kerrotaan kuinka paljon minusta tykkää. Normaalisti kun liian nopeasti tulevat tunteiden tunnustukset saavat minut ahdistumaan, saati sitten että joku vihjailisi mitään pariutumiseen viittaavaa. Nyt minä itse haaveilen kaikesta kivasta ja pystyn jopa kuvitella itseni suhteeseen Tyypin kanssa, vaikka ei olla nähty sen ensitapaamisen jälkeen olosuhteiden pakosta kuin kerran, tosin ollaan pidetty intensiivisesti yhteyttä päivittäin. Kumpikin ollaan myös ällistyneitä siitä miten samankaltaisia ollaan (molemmat olemme villejä ja vapaita seikkailija-luonteita jotka eivät välitä jumahtaa yhteen paikkaan liian pitkäksi aikaa), puhumattakaan siitä että kaikki tuntuu vain niin luonnolliselta ja niiiiiiin HYVÄLTÄ. Jokin tässä Tyypissä vain on erilaista, en vain pysty nimeämään että mitä se jokin on. Tyypillä on myös kuulemma ihan sama fiilis minustakin. Alkukankeuden jälkeen olen myös voinut sanoa Tyypille ihan suoraan että tykkään tästä kovasti ja sanonut senkin että tälläinen tykkäily ei ole todellakaan minulle mitenkään normaalia. Tätä ei ole koskaan ikinä ennen tapahtunut. Jopa Herra X, jonka kanssa sentään pariuduin lähes kolmeksi vuodeksi ja asuttiimpa yhdessäkin, vertasi minun suhteeseen ylipuhumista 300m paksuisen tiilimuurin läpi puskemiseen. Ja Herra X:stä päästyäni olen ollut huomattavasti kiintyneempi siihen villiin vapaaseen elämääni kuin silloin joskus teininä.

Onko Hoyden siis vihdoinkin kohdannut kesyttäjänsä? Kovasti ainakin toivon näin.

***

Sitten vielä ilmoitusluontoisena asiana että perheeni on kasvanut myös uudella miehellä. Vannoutuneena koiraihmisenä toteutin joulukuun alussa pitkäaikaisen haaveeni ja kävin hakemassa rakkaan hölmön tappajakoirani seuraksi astetta erikoisemman kissanpennun. Tämä pieni lapsonen sopii meikäläisen huusholliin kuin nakutettu, on varmasti ihan yhtä ahne kuin tuo rakki ja allekirjoittanutkin, ja luonne on myös niin kovin tempperamenttista ja sähäkkää. Kotiuduttuaan tämä pieni, reilu kilon painoinen villikissa, halusi pistää reilu 40kiloisen tappaja-hurttani paloiksi. Kissi istui omistajan elkein olkapäälläni ja koira rukka ei voinut millään ymmärtää miksei kissanpentu antanut hoivata itseään täydessä ystävällisyydessä vaan murisi matalasti heti kun koira edes vilkaisi tätä päin, lähestymisyritykset saivat kissan syöksymään ninjaloikassa kynnet esillä kohti koira-rukan massiivista päätä (joka oli ainakin tuplasti katin kropan kokoinen). Parissa päivässä tuo hassu haukku sai kuitenkin omalla persoonallisella tavalla tappaja-kissan sydämen sulatettua ja murhanhimon muutettua uteliaisuudeksi minkä jälkeen koira ovelasti meni varovaisesti tökkäisemään olkapäälläni makaavaa kissaa kuonollaan (joo, tuo koira on sen verran iso että se saa päänsä mun olkapäälle jos satun istumaan ihan normaalisti tuolilla) joka yhtäkkiä puhkesikin kehräämään. Nykyään kissa menee itse koiran pussailtavaksi, nukkuu koiran päällä tai vieressä ja jopa syövät ja juovat samasta kiposta.